PDF  | Print |  E-mail

konicaminolta_valk_logo1









3D Laserskannerit

Konica Minoltalle 3D laserskanneri -tekniikan kaupallistaminen on vaatinut pitkän tien. Kaikki yhtiön toiminnat ovat kuitenkin suunnitelmallisesti johtaneet tämän tekniikan oppimiseen.

Ensin tulivat kamerat ja opittiin valottamaan filmiä oikein, 2d tekniikkaa. Objektiiveja alettiin valmistaa ja kuvauskohteiden 3D:tä tunnusteltiin. Paljon myöhemmin keksittiin kopiokoneet.


Suomeen asennettiin Minolta Planetario Tampereen Särkänniemeen v.1973 ja siinä oli ensimmäisen kerran 3D:n tuntua. Sitten Minolta valmisti ensimmäisen Luminanssimittarin ja se lähettiin Nasan lennolla avaruuteen. Se oli merkittävä askel luotettavassa valonmittauksessa. Vähän myöhemmin esiteltiin teollisuusvärimittarit.

Kameratekniikka kehittyi edelleen ja Minolta esitteli ensimmäisenä automaattitarkenteisen järjestelmäkameran 7000. Planetariot kehittyivät ja syntyi uskomaton Infinium! Nyt osattiin ratkaisevia asioita.

Ensimmäinen 3D laserskanneri esiteltiin vuonna 1997 ja se saavutti heti kiinnostusta museoissa. Myöhemmin esiteltiin hieman tarkempi malli Vivid 700, joka tavoitti yhä enemmän museoalan ihmisiä. Maailman taideaarteet ja niiden kaunis muotoilu haluttiin tallentaa. Kaikkia kuuluisia keraamisia esineitä ja veistoksia ym. ei voida pitää normaaleissa huoneissa. Niistä on valmistettu kopioita ja alkuperäisiä säilytetään ilmastoiduissa tiloissa ja vain harvoin ne esitellään yleisölle.

Minolta oppi uusia tekniikoita ja ohjelmistot kehittyivät PC-prosessoreiden
muistikapasiteetin ja nopeuden kehittyessä. Tietokonetekniikkakin on omalta osalta estänyt 3D laserskannereiden nopeaa kehitystä. Markkinat kasvoivat ja ilmestyi malli Vivid 710 ja aika pian 910, joka otti hurjan loikan ja valloitti Espanjan, Ranskan ja Kreikan museot. Alkoi laajamittainen taideaarteiden taltiointi ja Altamiran luola Espanjassa 3D-kuvattiin kokonaan Vivid 710:llä.

Mitaten Finland seurasi tilannetta ja päätti aloittaa 3D laserskannerin markkinoinnin tietäen, että VI-9i on ensimmäinen teollisuustarkkuuksiin ylettyvä laite.

Ja nyt se on totta. Olemme myyneet ensimmäiset VI-9i laserskannerimme ja se aloittaa uuden aikakauden suomalaisessa teollisessa muotoilussa.

Mikä sitten on 3D laserskanneri?

Se on laite, jolla voidaan muutamassa sekunnissa kuvata vaikkapa kännykkä ja siirtää kuva kolmiulotteisena PC:n näytölle. Kuvaa voidaan kääntää ja tarkastella joka kulmasta ja tuotetta voidaan ryhtyä uudelleenmuotoilemaan. Kappaletta voidaan mitata, tarkastaa reikien paikkoja ja niiden etäisyyksiä toisiinsa 1/100 mm tarkkuudella. Käyttökohteita on rajattomasti. Voidaan sanoa, että kaikkialla, jossa teollisella muotoilulla on tuotteen kannalta merkitystä, on 3D laserskannerimme käyttöä.

Sovitettaessa tuotteita yhteen on 3D omiaan. Puiset, kipsiset ym. tuotemallit voidaan kätevästi kuvata 3D-muotoon. Konica Minolta 3D laserskannerimme tämä tapahtuu sekunneissa verrattuna perinteisiin tarkkoihin mittauksiin.

On tärkeätä muistaa, että ihmisellä on myös tuntoaisti. Näkemisen ohella me
haluamme myös tunnustella tuotetta. Jos kysymyksessä on vaikkapa silmälasit,
me kokeilemme niiden istuvuutta nenälle. Jos ne tuntuvat hyvältä se miellyttää
ja saatamme tehdä kaupat. Huonosti istuvat me tunnemme välittömästi.

Yksilöllisempää palvelua

Kaupan kiristyessä tarjoaa 3D yksilöllisempää palvelua. Jotkut saattavat halutakäsintehdyt kengät, ratsastussatulan kilpahevoselle, rullatuolin vammaiselle, erilaisia proteeseja jne. Aikaisemmin tällaisten yksilöllisten tuotteiden valmistus on ollut suorastaan mahdotonta niihin liittyneiden korkeiden suunnittelukustannusten vuoksi.

Photogrammetry System

Jos tarvitaan suurien kappaleiden 3D-mallentamista esim. auton ovia, silloin käytetään digitaalikamerapohjaista menetelmää, joka yhdistetään VI-9i -tekniikkaan.


Lisätietoja Konica Minoltan kotisivuilta.

Ohjelmat

RapidForm
Geomagic

Mitaten Finland on nyt Kolmiulotteisesti Mitaten. Pyydä esittely tai tule käymään!

 

 

 

Vihreämpi Mitaten  

Kysymys ilmaston muutoksesta on ajankohtaisempi nyt kuin koskaan. Siitä on tullut jokapäiväinen keskustelun aihe, ja siihen suhtaudutaan nyt vakavemmin kuin koskaan aikaisemmin. Lämmin talvi ja paahtavan kuumat kesät herättävät ihmiset ajattelemaan. Saasteita syntyy päivittäin liian paljon. Suosimalla kierrätystä ja uusiokäyttöä, sekä minimoimalla turhia päästöjä, voivat ihmiset jo arkipäiväisillä valinnoillaan vaikuttaa saasteiden säätelemiseen.

Mitaten haluaa olla mukana kannattamassa vihreää linjaa ympäristökysymyksissä. Paperin käyttöä pakkausmateriaalina pyritään suosimaan entistä enemmän, sekä muovin ja muiden pakkausmateriaalinen uusiokäyttöä pidetään ehdottoman tärkeänä. Mitaten pyrkii välttämään uuden  pakkausmateriaalin hankintaa.

Siirrymme asteittain sähköiseen laskuttamiseen, kirjelomakkeet ja kirjekuoret valitsemme uusiomateriaalista.

 

Log in
Oy Mitaten Finland Ab
Venevalkamantie 5
02700 Kauniainen, Finland
+ 358 (0)10 2866 070